Suunnitelma B, vai jo C

Talonetsintäni (ja koko viime vuosi) on ollut sarja surkeita sattumuksia, josta on onneksi selvitty itkupotkupaniikkiraivarien jälkeen mustan huumorin ja googlen avulla eteenpäin. Vaikka vanha talo onkin aina ollut suurin haaveeni, myönnän että on todella haasteellista etsiä taloa, joka vastaisi yhden ihmisen tuloja, osaamista ja voimavaroja. Varsinkin jos takana on jo kolme vuotta remonttia. Olen miltei jokaisessa näytössä kokenut olevani väärässä paikassa vastarakastuneiden parien ja innostuneiden lapsiperheiden kanssa laahustaessani ympäri suuria räjähtäneitä omakotitaloja. En ole kertaakaan saanut sitä kuuluisaa "tiesin tulleeni kotiin" fiilistä. Sen sijaan olen seisonut kuistilla, saunamökissä, tai pihan varastorakennuksessa ja miettinyt että tämä yksi huone riittäisi minulle oikein hyvin. En tarvitse enempää.

Samaa mietin viikonloppuna kulkiessani ystäväpariskunnan suuressa jättiremontin keskellä olevassa 50-luvun talossa. En pystyisi samaan. Pysähdyin jälleen jääkylmälle kauniille lasikuistille, mutta tällä kertaa päätin ettei minun tarvitse haluta yhtään enempää. Lupaus oli aivan uskomattoman valtava helpotus ja saatoin unohtaa taas yhden turhan näytön, johon olin menossa seuraavana päivänä.

Päätöksen seurauksena muistin vitsailuni jurtta-asumisesta tai asuntoautosta, olinpa jo aikaisemmin törmännyt termiin tiny house movement. Vuorokausi kahvin voimalla koneen ääressä ja suunnitelma B sai alkunsa. JOS ei sopivan pientä taloa löydy kevään aikana, rakennan sen itse pyörien päälle ja etsin sopivan tontin myöhemmin, tai vaihdan sitä viikottain. Innostus kasvoi samaa tahtia elimistön kofeiinitason kanssa. En muista milloin viimeksi mikään olisi herättänyt samoja ilon ja riemun tunteita. Kyläpaikkani oli oikeastaan paras mahdollinen kohde ideani pyörittelyyn. Kiersin mittanauhan kanssa pihalla olevien konttien ja mökkeröiden keskellä ja mietin mikä olisi se koko, johon tuleva elämäni mahtuisi. Vastaus, noin 3 x 5 metriä.







12 kommenttia:

  1. Aivan mahtavaa! Täällä on eräällä lukijalla hieman samansuuntaiset ajatukset, että unelmien koti olisi varmaankin asustaa pysyvästi siirtolapuutarhamökissä. Nk. yhdennaisen kokoinen ratkaisu. Kuinka vaan käykää, odotan innolla niitä tulevia tekstejä ((((:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, mä puhun että haluan lämmitetyn koirankopin mutta kllä toi siirtolapuutarhamökkikin on hyvä mittari.

      Poista
  2. Voi että hienoa kun sait uuden ajatuksen asumiselle, nostan sinulle hattua! Mielenkiinnoolla lueskelen tämän projektin edistymistä:) Onnea uuden kodin löytämiseen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiinnolla itsekin odotan mitä tästä tulee ;)

      Poista
  3. Minullakin on täsmälleen samansuuntaisia suunnitelmia ja tunnelmia asuntonäytöissä. Tiny house-hommia olen tutkiskellut parisen vuotta, mutta nyt päätin laittaa asiaan vauhtia, kun tarpeeksi pientä torppaa ei löydy. Innolla seuraan mitä tuleman pitää!

    Hilka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännää. Toivottavasti laitat töpinäksi julkisesti blogissa tai facen ryhmissä :D

      Poista
  4. Kuulostaa hauskalta jään seuraamaan mielenkiinnolla. Tsemppiä ja uskoa tulevaisuuteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä uskoa onneksi on! Ainakin useimmiten...

      Poista
  5. Minä olen tästä nyt ihan liekeissä, enkä malta odottaa, että ideasi konkretisoituu ja toivon mukaan päästät meidät seuraamaan projektia. Jos olisin yksin, mun Tiny House olisi myös vähintään jo piirusteluasteella. Mutta elämä ei just nyt mahdu pikkuruiseen kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minäkin luulin että se ei mahdu. Tai että se on vaikeaa. Ehkä se kahdelle onkin hankalaa. Katsotaan... Muistankin että olet näistä jutuista joskus bloggaillut.

      Poista
  6. http://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/raasepori/13558011

    http://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/riihimäki/13580165

    http://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/akaa/13586894

    http://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/lapinjärvi/8312853

    http://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/lapinjärvi/10032651

    Jos olet valmis asumaan vähän kauempana mutta kuitenkin hyvien yhteyksien päässä Helsingistä.
    Tuloksellista kotijahtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, kaikki kohteet ovat tuttuja, mutta koirien takia työmatka Vantaalta ei voi venyä liian pitkäksi

      Poista