Kublosta ja "kodittomuudesta"

Viikonlopun sukulointireissulta palatessani tajusin olevani elämässäni siinä tilanteessa etten oikeastaan kaipaa mihinkään tiettyyn paikkaan. Siirtymävaiheessa mikään kodeistani ei tunnu vielä niin tutulta, että kokisin koti-ikävää. Tavarani ovat vanhempieni luona lapsuudenkodissani, viikot vietän miesystäväni kanssa ja viikonloput Villa Vasarassa. Jokainen paikoista on ihan ookoo, muttei koti. Huomaankin vältteleväni puheessa koti-sanaa ja keksin helposti muita termejä.


Henkinen kotini on jossain Itä-Uudenmaan rannikon luonnossa, mutta sinne pääsen palaamaan vasta joskus eläkkeellä. Siihen asti koitan juurtua Keski-Uudenmaan metsiin ja pelloille. Kaipaan järven tai meren tai edes kunnon joen välitöntä läheisyyttä päivittäin. Seudussa on kuitenkin puolensa ja haluan oppia kutsumaan sitä kodikseni sanan kaikissa merkityksissä.


Törmäsin sattumalta Kubloon, Keski-Uudenmaan sisällöntuottajia kokoavaan yhteisöön. Ajattelin että haa, minähän olen periaatteessa, eikun ihan käytännössä hyvinkin Keski-Uusmaalainen bloggaaja ja Kublo voisi olla apuna juurtumisprosessissani. Liityin joukon jatkoksi ja salaa toivoin että saattaisin jopa samalla tutustua muutamaan mukavaan uuteen ihmiseen. Hiukan kauhuissani suuntasin porukan ensimmäiseen yhteiseen tapaamiseen Krapin pajalla. Aika näyttää miten Kublo ja Kolmas luonto tulevat jatkossa juttuun.



5 kommenttia:

  1. Minun henkinen kotini taitaa olla osittain täällä missä juuri nyt asun ja toisaalta taas jossain maailmalla, esimerkiksi italialaisissa tai espanjalaisissa pikkukylissä tai ainakin lentokoneessa, joka vie seikkailuun. Onneksi ei ole pakko vaan yhdessä paikassa kököttää vaan saa välillä lähteä poiskin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Varmasti koti voi olla kaikkialla ja ei missään. Itse tykkään siitä että on joku kiintopiste ja turvapesä. Tosin sekin voisi olla liikkuva tai vaikka vaan reissukassin kokoinen, jossa on tuttu kahvikuppi symboloimassa kotia ;) Tylsää olisi myös se että on jo saavuttanut kaiken. Minusta on kiva ajatella että on vielä juttuja mitä toteuttaa mummonakin.

      Poista
  2. Toivon todella, että tässä talossa on tuleva Kotisi♥

    VastaaPoista
  3. Ai että, tiedän niin tuon tunteen. Samanlaisten ajatusten kanssa olen ämpyillyt pidemmän aikaa. Edellinen talomme ehti olla kotini yli 20 vuoden ajan, mutta paluumuutettuani sinne miehen kanssa ei se enää tuntunut kodilta isolla K:lla. Nyt meillä on unelmakoti, mutta se maaginen "olen tullut kotiin" -fiilis on antanut vielä odottaa itseään. Huomaan kuitenkin pikkuhiljaa edistystä :)

    Myös mä toivon hurjan paljon, että löydät Villa Vasarasta vielä Kodin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, asiat vaativat aikaa. Suurimmat kotifiilikset ja itkut olen saanut uuden kotini lähellä olevassa luonnossa :D

      Poista