Suolistobakteeriaktiivin keittiössä osa 4/4, Hapankaali

Vielä yhden pikku tekstin verran vouhotusta suosikkiaiheestani, suoliston hyvinvoinnista. Olen siis myös aikaisemmin kirjoittanut hyvisbakteereista. Hiukan kuin kombucha, myös hapankaali on noussut viime vuosina trendiruuaksi. Kaaliruuat eivät ole aina kuuluneet suosikkeihini, joten elin vuosia siinä uskossa että hapankaali on pahaa. No ei se ole! Yritän syödä hapankaalia pienen määrän kerran päivässä ja sen rouskutuksesta on tullut hyvä lounasrutiini. Olen hapankaalin valmistuksessa vasta aloittelija. Kaalikokeiluni ovat välillä onnistuneet hyvin, välillä homehtuneet piloille. Nyt jos koskaan on kuitenkin paras hetki testata, sillä kaalit ovat ihanat meheviä.


Hapankaalin valmistukseen ei tarvita muuta kuin valkokaalia ja suolaa, niin ja joku hyvin puhtaaksi pesty suuri lasipurkki. Mielestäni punnitseminen ja mittaaminen on tylsää, mutta sopivat suhteet hapankaalille ovat 1kg ohueksi suikaloitua kaalia ja 1rkl suolaa. Itse pidän ruususuolasta. Mitä mehevämpää kaali on, sitä suuremmaksi suikaleet voi jättää. Kivikova kellarin nurkassa pyörinyt kaali kannattaa hakkeloida oikein silpuksi. Kuivan kaalin hapatus ei onnistu ja ideana on saada kaalista niin paljon nestettä irti kuin mahdollista. Suola auttaa. Varhaiskaalin kohdalla tämä käy puhtailla käsillä suuressa kulhossa puristelemalla. Kovempi kaali tarvitsee kovempia otteita ja ehkä perunanuijaa. 


Kaalimuhjun voi maustaa kuten parhaaksi näkee, yrttejä, sipulinvarsia, chiliä, valkosipulia ym. Valkosipuli, chili ja kevätsipuli toimii esimerkiksi erityisen hyvin. Sekaan voi raastaa väriksi ja mauksi myös muita kasviksia tai juureksia. Siirrä kaali sopivan kokoiseen lasipurkkiin. Jos kaalin oma neste ei peitä seosta, lisää vettä. Anna purkin seistä varjossa huoneenlämmössä nelisen päivää kevyesti peitettynä, vaikka purkin omalla kannella (löysästi). Siirrä hapatuksen jälkeen kaali jääkaappin. Jo tässä vaiheessa huomaat onko prosessi onnistunut. 


Palan halusta opetella myös muiden kasviksien säilömistä hapattamalla, koska pidän tästä kirpeästä mausta erityisen paljon. Tiedättekö hyviä reseptejä?


Maata näkyvissä, ja VIDEO

Heinäkuinen hei työmaalta. Remonttipäivitysvideo meinasi unohtua työntouhussa kokonaan, eikä sopivaa hetkeä sen kuvaamiseen tahtonut oikein löytyä. Videosta tulikin ihan tyhmä. Purkutyöt ovat jo reilusti voiton puolella. Talon lattiat on purettu kokonaan pois ja maata kannettu ulos sen verran kuin matala sokkeli antaa. Miksi? Siksi koska talon suurin homma on maanvaraisen purueristeisen betonilaatan muuttaminen tuulettuvaksi rossipohjaksi. Reippaiden vanhempieni avulla hiekan kärrääminen sujui suhteellisen näppärästi. Betonisokkelin korjaus, niskaan tippuva piippu, tuettavat tulipesien jalustat ja jollain ihme konstilla räjäytettävät kivenmurikat saivat remonttiaikatauluni heittämään kuitenkin häränpyllyä. Noh, se oli odotettavissa. Haaveilen nukkuvani jouluna uudessa makuuhuoneessani, mutta saas nähdä.


Koska koirat lähtivät viettämään minusta lomaa ja apumies karkasi päiväkausiksi harjoittamaan basismia, päätin kokeilla arkiöitä ja iltatöitä mökötysmökissäni. Olen kokenut olevani melkoinen petturi pitäessäni yllä ehkä vähän virheellistä villinaisen kuvaa. Suurin osa ajastani kuluu vielä kaikilla mukavuuksilla varustetussa suuressa talossa. Blogini ei kuitenkaan kerro siitä. Kolmen viikon lomasta suuri osa vierähtää mökillä ja nyt on kokeiltu viikon verran työaamuja uudessa kodissa.



Odotan kovasti että purkaminen vaihtuisi rakentamiseen. Tiedän että talon saa jollain ilveellä lopulta kuntoon, mutta haisevien purujen, hiekan ja kivenjärkäleiden kanssa taistelu on aiheuttanut välillä uupumusta ja perinteistä vitutusta. Eräskin aurinkoinen sunnuntai istuin purujen ja betonin palojen keskellä ja vielä kerran pohdin olisiko ollut järkevämpää sittenkin vain rakentaa se oma "tiny house". Ajatus velattomuudesta ja liikuteltavasta minimökkeröstä viehättää minua vieläkin. Hetken haaveilun jälkeen jatkoin kaikesta huolimatta purujen kaivelua ja käteeni osui pala sanomalehteä. Tapanani on aina katsoa lehtien vuosi. Päivämäärä veti hiljaiseksi. Olin löytänyt tismalleen saman päivän lehden vuodelta 1959. Viikonpäiväkin oli ollut sama. Jotta hommassa olisi jotain järkeä, päätin että tämä oli kehoitus jatkaa kiltisti talon pelastamista.



Niin ja se video:

Suolistobakteeriaktiivin keittiössä osa 3/4, Kombucha

Takaisin kevyempiin aiheisiin. Kirjoitin aikaisemmin vesikefiirin ja maitokefiirin valmistuksesta osana ikuista suolistonhyvinvointiprojektiani. Kefiirin sijaan pidän itse eniten kombuchan eli Volgan sienen mausta. Litku lienee ollut jo jonkun aikaa muotijuttu ja kaupoista saa ostaa myös valmista sienijuomaa. Olen tavoitellut pitkään Kellaripanimon inkiväärikombuchan makuista keitosta, siinä kuitenkaan onnistumatta. Kombuchan valmistus onkin vaikeampaa kuin kefiirien. Samasta syystä myös hauskempaa. Juoman maku on erikoinen, eikä ehkä miellytä kaikkia. Mielestäni kombucha muistuttaa etikkaista valkoviiniä, jossa on aavistus jääteetä.  Makuun vaikuttaa suuresti käytetty sokeri, tee ja valmistuslämpötila. Minulla oli edellisessä kodissa esimerkiksi talvisin niin kylmä ettei kombuchan teosta tahtonut tulla mitään.


Kombuchan valmistus lähtee hankkimalla vinkeän näköinen sieni eli scoby ekokaupasta tai asiaan vihkiytyneiden FB-palstalta. Parasta olisi saada sienen mukana myös pieni purkillinen valmista juomaa juureksi. Jotkut kasvattavat oman sienen kaupan kombuchasta. Kombuchan voi valmistaa vihreästä tai mustasta teestä, maustamattomasta tai maustetusta. Sokeriksi käy tavallinen valkoinen sokeri, ruokosokeri tai kookossokeri. Minun makuun paras ja kauneimman värinen juoma syntyy tavallisesta mustasta teestä ja valkoisesta sokerista (vaikka inhoan valkoista sokeria). Toiset vannovat vihreän teen nimiin, joten eri reseptejä kannattaa kokeilla.


Keitä kaksi litraa vettä ja lisää sekaan 3-4 teelusikallista teetä ja 140-200g sokeria. Minä en jaksa punnita, joten laitan desin per litra. Anna teen hautua ja sokerin liueta noin vartin ajan. Siiviöi teelehdet pois ja jäähdytä juoma hyvin. Valmista kombucha kannussa tai suuressa lasipurkissa. Laita kannuun sokeritee, sieni ja desin parin verran valmista kombuchaa. Peitä astia tiukasti talouspaperilla tai harsolla, etteivät hedelmäkärpäset ja muut uteliaat pääse makeaan juomaan käsiksi. Aseta astia lämpöiseen ja varjoisaan paikkaan 5-10 päiväksi. Maista juomaa välillä! Mitä kauemmin juoma tekeytyy, sen etikkaisemmaksi maku muuttuu sokerin muuttuessa sienen ravinnoksi.

Minä pidän ärtsystä juomasta ja annan kombuchan tekeytyä täydet kymmenen päivää. Sen jälkeen pullotan juoman ja pidän huoneenlämmössä vielä päivän pari. Tässä vaiheessa juoman voisi myös maustaa. Paras juoma syntyy kun pulloja jaksaa pitää vielä jääkaapissa muutamia päiviä. Minusta on mukavinta maustaa juoma päivän fiiliksen mukaan vasta lasissa. Juon sienijuomani miltei aina runsaan inkiväärihakkeluksen kera, mieluiten jäillä.


Kombuchaan on liitetty paljon terveysvaikutuksia. Jokainen erä on omanlaisensa ja näin ollen hyvisbakteerien määräkin vaihtelee. Juomaan kehittyy usein pienen pieni määrä alkoholia. Tärkeintä on huolehtia hyvästä hygieniasta ja heittää surutta huonoksi mennyt sieni pois. Kombucha tekee helposti uusia vauvasieniä nesteen pintaan ja omaa sienikantaa on hyvä uudistaa. Kombuchaa voi tauon tai matkojen alan säilyttää levossa jääkaapissa tai huoneenlämmössä, kunhan se saa tarvitsemaansa teetä ja sokeria ravinnoksi. Kombuchan käsittelyyn sopii ruostumaton teräs, muovi, puu tai lasi. Sieni ei siedä tulikuumaa tai jääkylmää.



Koti käsivarressa -tatuointini tarina ja muutakin

Kirjoitin aikaisemmin kodintunteesta ja sen puuttumisesta. Teema pyörii vieläkin mielessäni lähes päivittäin ja olen pohtinut erityisesti sitä mistä koti muodostuu. Onko se katto pään päällä, tavarat, ihmiset vai yksinkertaisimmillaan pelkkä tunne. Koin syksyllä eräänlaisen heräämisen, tai suoraan sanottuna hurahduksen, jopa uskoon tulon. Huomasin, ehkä vähän yllättäenkin, että kesäisen talon menetyksen sijaan miltei suurempi tuska syntyi luontosuhteen katkeamisesta. En voinutkaan enää päivittäin kävellä metsässä täydellisessä yksinäisyydessä. Minulle koti merkitsi talon lisäksi tuttua ja turvallista luontokokemusta. En vain ollut aikaisemmin ajatellut asiaa niin. Tein paljon töitä löytääkseni väliaikaiskotini läheltä edes jonkinlaista metsää ilman miljoonaa vastaantulijaa. Samoihin aikoihin päätin ottaa tatuoinnin, jotta metsäkotini kulkisi jatkossa aina mukana, silloinkin kun oikea metsä on kaukana.


Tämä kirjoitus onkin ollut mielessä pitkään, mutta minun on hyvin hankala löytää sanoja kuvaillakseni suhdettani metsään. Olen kasvanut oikeasti maalla ja tottunut liikkumaan päivittäin luonnossa hyvin pienestä alkaen. Metsä on aina ollut turvallinen piilopaikka, puolueeton ja rauhallinen tila. Minulle ei ole kerrottu lapsena kauhutarinoita susista ja karhuista ja eksymisestä vaan olen saanut tutkia ympäristöäni vapaasti. Myös teini-iässä metsällä oli suuri merkitys. Joka kesä pystytettävä teltta muutti pikkuhiljaa aina vain syvemmälle kuusikkoon ja minusta oli erityisen mukavaa tehdä pitkiä kävelylenkkejä pikkuteillä valoisina kesäöinä. Silloin saattoi nähdä vaikka mäyrän, villisian, ilveksen tai ketun.



Metsän vaikutus fyysiseen terveyteen on omalla kohdallani selvä. Sain viime syksynä omituisia lihasjumeja ja kipuja sekä sairastelin paljon. Tuntui että olin koko ajan jännittynyt ja kireä enkä kyennyt rentoutumaan. Jouduin kävelemään suuren osan lenkeistäni kovalla asfaltilla väistellen vastaantulijoita jatkuvasti. Missään ei voinut olla rauhassa, ärsytti. Kun lopulta löysin syrjäisen metsäalueen, kyyneleet lähtivät valumaan jo polun alkupäässä ja tunsin kuinka hartiat laskeutuivat korvista alas. Tarvitsen siis aikaa luonnossa stressin ja tunteiden purkamiseen ja tarvitsen myös aikaa yksin. Olen herkkä äänille ja valoille ja koen luonnossa liikkumisen antavan myös kaivattua lepoa aisteille. Metsäsuhteeni onkin hyvin henkilökohtainen ja terapeuttinen.


Koska tiedostan nyt miten iso osa elämääni ja terveyttäni metsä ja luonto on, olen yrittänyt vahvistaa suhdetta ja ottamaan kaiken ilon irti pusikoissa rämpimisestä. Onhan asiaa tutkittukin paljon, ettei omat havaintoni ole mikään ihmeellinen juttu. Nykyään yhdistän kävelylenkkeihin trendikästä mindfulness-ajattelua. Koitan pitää kännykän taskussa ja keskittyä vain luonnon kokemiseen ja hetkessä olemiseen. Luontosuhteen uudelleen löytämisen myötä olen löytänyt myös uusia puolia itsestäni, tai saanut ainakin asioille nimiä. Erityisherkkyys on ehkä vähän muotisana, mutta minulla herkkyyteen liittyy aikaisemmin mainittujen tarpeiden lisäksi myös sääherkkyyttä, meteopatiaa, jonka olemassa olosta luin vasta hiljattain. Olen lapsesta asti tuntenut päässäni nousevan ukkosen, pystynyt haistamaan tulevan lumisateen, mennyt kierroksille valoisista öistä, masentunut helteillä ja rakastanut myrskyjä. Sain asiasta melko tuntuvat muistutuksen keväällä, kun eteläistä Suomea riepotteli erikoisen kova lumimyräkkä, olikohan se huhtikuussa. Valvoin sääilmiön energian takia kaksi yötä putkeen. Rakastan vuodenaikojen ja säiden vaihteluita ja muistani monet elämäntapahtumat luonnonilmiöiden kautta. Siskoni toinen lapsi syntyi esimerkiksi aikaisen ensilumen aikaan.



Tietenkin metsäretket ovat myös tärkeää yhteistä aikaa koirieni kanssa. En ole todellakaan missään muussa paikassa yhtä kotonani kuin Bantonin ja Fantanin kanssa luonnossa. Tähän ajatteluun liittyvää sanaleikkiä löytyy blogin nimestäkin ;) Olen koirien kanssa lenkkeillessä tirauttanut jo muutamat onnenkyyneleet Villa Vasaran upeissa lähimetsissä.



Hometta, sientä, lahoa ja "vanhan talon hajua"

Kyllä, kyllä, kyllä. Myös minun talossani! Väitän, että näitä herkkuja on jokaisessa vanhassa (ja joskus uudessakin) talossa. Tärkeämpi kysymys lienee onko ongelmia paljon vai vähän, minkä verran remppaintoa löytyy ja miten herkistynyt itse homeille on.

Käydessämme miltei pakkasen puolella olevassa talossa ensimmäisiä kertoja kevättalvella, oli Villa Vasarassa vähemmän hajuja kuin monissa muissa katsastamissani kohteissa. Mukana oli myös tarkkanenäisiä haistelijoita. Ainoa mitä silloin haistoin oli kostea kellarin seutu. Ajattelin että ongelma on korjattavissa. Muuten kaikki vaikutti ookoolta, mutta tiesin lattiarakenteen olevan aina riskirakenne.


Kelien lämmetessä alkoi talolla kuitenkin haista enemmän. Haju tarttui keväällä kaikkiin vaatteisiin ja jopa koirien turkkiin. Haju oli samantapainen kuin edellisessä purkukuntoiseksi tuomitussa lahossa hirsimökissäni, joka oli ollut vuosia lämmittämättä. Yhdistänkin hajun mielessäni vahvasti viime kesän kurjiin fiiliksiin. Kuntoraporttia tuosta talosta lukiessani tämä haju nenässä kävin jo hyvin lähellä paniikkikohtausta ja totaalista järjenmenetystä. Villa Vasaran haju tuntui muistosta johtuen erityisen ahdistavalta. Nyt kestän sitä onneksi jo paremmin ja haju talon uudella puolella on vähentynyt todella paljon ahkeralla lämmityksellä ja tuuletuksella. Suurin syyllinen hajuun oli siis kosteus ja ilmanvaihdon puute. Tällekin "vanhan talon hajulle" löytyi siis syy.


En pidä itseäni erityisen herkkänä hajuille tai homeille. Myönnän olleeni kuitenkin huolissani saadessani Villa Vasarassa vietettyjen öiden jälkeen silmä- ja iho-oireita. Oireet aiheuttaa talon vanhan puolen kunnostustyöt. Hyvistä suojista huolimatta pölyä lasivillasta, betonista, puruista ja levyistä menee joka paikkaan. En halua missään nimessä vähätellä vaikeasti herkistyneitten ihmisten oireita, mutta homekeskusteluun liittyy mielestäni myös paljon ylireagointia ja hysteriaa. Maalaisjärjen ja kultaisen keskitien löytäminen tämäntyyppisen ongelmatöllin kunnostuksessa on joskus hankalaa ja liika guuglettelu pahasta. Vaikka itse ehkä siedän pienen määrän homeitiöitä, en halua että vieraani saavat oireita.


Olen mielestäni suhtautunut melko rauhallisesti eteen tulleisiin löytöihin. Tiesin esimerkiksi että lattian puruissa oli kosteutta, sen takia lähdikin heti tekemään remonttia suurella kädellä. Olen iloinen että kaikki haiseva puru on nyt pihalla. Talossani kävi keväällä myös kaksi homekoiraopiskelijaa treenaamassa. Koirat pitivät ainoastaan kellarin seutua epäilyttävänä, ehkeivät reppanat voineet hajupilvestä muuta selkeää sanoa. Alajuoksujen lahovauriot vaikuttavat korjattavilta ja vielä kun loputkin vähän kostuneen kylpyhuoneen pohjasta on purettu pois, ei talosta pitäisi enää löytyä kovinkaan suuria ylläreitä.